Yhteystiedot Sivukartta Business Partner Login
products - customergroups - where to buy? - service - about

Vileda Professional osallistui Finnclean 2008 messuille

Pohjoismaiden suurin puhtausalan messutapahtuma Finnclean 2008 järjestettiin Suomen Siivoustekninen Liitto ry:n toimeksiannosta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 7.-10. lokakuuta. Tapahtumassa oli mukana kaikkiaan 118 näytteilleasettajaa. Neljän päivän aikana messuihin tutustui yhteensä 13 830 messuvierasta.

Ammattisiivousta on pidetty Suomessa kansainvälisestikin korkeatasoisena. VIP-päivän avajaisseminaarissa alan eri sektoreiden korkeatasoiset asiantuntijat arvioivat kukin omasta näkökulmastaan tulevaisuuden näkymiä ja vastausta kysymykseen, kuka puhtausalaa kehittää ja mihin suuntaan. Pohjoismaiden johtaja Harri Piiparinen nosti omassa puheenvuorossaan esiin välineiden valmistamiseen liittyvän pitkäjänteisen suunnittelu- ja tuotekehitystyön, sekä sen mukanaan tuoman laadukkaan työvälineen merkityksen korkeatasoisen puhtauspalvelun tuottamisessa.



Vileda Professionalin osastolla oli esillä kolme pääteemaa:

Syksyn uutuustuote, monipuolinen ja erilaisiin tiloihin joustavasti muunneltava Origo-siivousvaunu tehtiin yleisölle tutuksi.

Kävijät perehtyivät 1+2+3 konseptiin, joka koostuu kolmesta askelesta puhtauteen: ensiksi pysäytetään lika kiinteistöissä sisääntuloon, toiseksi pidetään taso- ja pystypinnat puhtaina ja kolmanneksi pidetään lattiat puhtaina Vileda Professionalin laadukkailla tuotteilla.

Lisäksi annettiin tietoa siitä, mitä Swep Classic MicroTech ja Swep Duo MicroTech – moppien saama Joutsenmerkki kertoo tuotteiden ympäristöystävällisyydestä ja niiden laadusta.

 



Mielen Professionalin kanssa yhteistyössä esitteille asetetun Vileda Professionalin mikrokuitumopeilla ja -pyyhkeillä päällystetyn moppikoneen yhteydessä järjestetyn arvonnan pääpalkinnon, Miele pölynimurin, voitti Riitta Vuorela Parkanosta.

Vileda Professional onnittelee!

 







Uusi laadukas kertakäyttökäsine
05-11-2009
Puuteroimaton kertakäyttöinen lateksikäsine »
---
Uutuustuote lasipinnoille!
08-09-2009
Suuri mikrokuitupyyhe kaikille lasipinnoille. »
---
Swep Duo uutuuksia!
01-06-2009
Lisäsimme kolme uutta moppia Swep Duo järjestelmään »
---
Nähdään miniClean-näyttelyissä!
20-4-2009
Merkitse alueesi tapahtuma kalenteriisi. »
---
Puhdasta puhtaalla omalla tunnolla!
9-2-2009
Joutsenmerkittyjen tuotteiden perhe kasvaa. »
---
Finnclean 2008
20-10-2008
Vileda Professional kiittää kaikkia messuvierailijoita. »
---
Arkistoon - 30 päivää vanhemmat artikkelit »

  Helping you make a difference!